Sophia ja Zerleone

 

SBjaZ_015

”Love is in the air” Sophia ja Zerleone

Pitkästä aikaa pääsin kuvailemaan tallille. On aina yhtä suuri ilo kuvata ratsukkoa, joka on laittautunut viimeisen päälle ja on muutenkin kuvauksellinen pari, kuten Sophia ja Zeppe. On siinä näin kuvaajan näkökulmasta vissi ero onko se hevonen repäisty tarhasta ja ihminen talikon varresta vai onko kuvauksiin panostettu. Tässä tapauksessa toki laittautuminen ei ollut pelkästään minua varten, vaan käytimme tilaisuuden hyväksemme kuvaamalla sopivalla hetkellä.

Näiden kuvausten jälkeen oli ilo huomata, että kuvaamisen hellittämätön harjoittelu on tuottanut tulosta myös hevoskuvausosastolla vaikken olekaan kaviokkaita juuri kuvannut viimeaikoina. Hevoskuvaus on kuitenkin se minun ”lempilapseni” vaikka usein koitan jopa itselleni muuta selittää. Asiaan tulee taatusi muutos ja kohta saan urakalla olla putsailemassa pölyä ja hepankarvoja kamerakalustosta, sillä Poni palaa takaisin ”kotiin”.

Viimeaikoina aika on kulunut aika tehokkaasti kuvatessa, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. En ole tainnut oikeastaan hirveästi muuta tehdäkään. No, salilla olen käynyt ja tuli kotipuolessakin käytyä pitkästä aikaa visiitillä. Yleisesti ottaen elämä on pelkkää valokuvausta. En moiti. Päivät sujuu mukavasti. Tulevat viikot kuluvat varmasti kiireisesti ylioppilaskuvausten merkeissä. Edessä on tiukkaa kuvailua niin sisällä kuin ulkonakin. Jälkimmäistä varten tämän päivän kuvaussetti oli hyvää harjoitusta ja pääsinpä treenailemaan vähän sävytyksiäkin photarin puolella. Niissä tosin on vielä paljon työstöä, mutta jostain on aloitettava.

Hopinät sikseen ja katsellaan lisää Sophiaa ja Zeppeä. Kiitokset vielä ihastuttaville malleilleni!

SBjaZ_01

Zerleon

SBjaZ_003

SBjaZ_05

SBjaZ_06

SBjaZ_07

SBjaZ_09

SBjaZ_010

SBjaZ_013

SBjaZ_014

SBjaZ_020

SBjaZ_019

SBjaZ_017

SBjaZ_016

Mainokset

Tuhkimotarina

 

TrueCinderella1

Disney today: The true story of Cinderella Model: Vera MUA and hair: me Assistant: Milla Kouhia

Tänään olen käyttänyt ajattelukapasiteettiani hieman kyseenalaisesti miettimällä hyvinkin negatiivisia asioita. Olen miettinyt mitä tapahtuisi, jos minun tuhkimotarinani, kaikki se mitä pidän tärkeänä ja rakkaana, kaikki minkä vuoksi olen tehnyt töitä ja taistellut, osoittautuisi valheeksi ja silkaksi kusetukseksi. Niin. Siinäpä kysymys jota sietääkin pohtia. Voin kertoa että olen tätä mahdollisuutta miettinyt luvattoman usein, sillä teoreettisesti se ei olisi lainkaan mahdotonta. Tälläkertaa en kuitenkaan miettinyt asiaa ruoskiakseni itseäni epätoivoon, vaan puhtaasti itsepuolustukseksi.

Mutta niin. Mitä tapahtuisi jos tuhkimotarinan molemmat lasikengät särkyisivät? Minä hajoaisin. Murtuisin pieniin palasiin, itkisin itseni väsyksiin ja vähän sen yli. Olisin surullisempi kuin koskaan ennen, mutta se olisi hetkellistä. Lopulta työntäisin tunteeni taka-alalle (Siperia opettaa ja tässä asiassa se on opettanut minut hyvin viime vuosina), nostaisin leukani ja keskittyisin rakentamaan kaiken uudelleen. Keskittäisin tarmoni siihen, että saisin elämäni takaisin, riippumatta siitä mikä palanen siitä jäisi puuttumaan. Se olisi kamalaa, mutta selviäisin. Olen varma siitä.

Tottakai toivon, ettei minun koskaan tarvitsisi kokeilla mitä todella tapahtuisi, mutta on hyvin lohdullista todeta, että on hyvin vähän asioita joihin elämä loppuu. (Näihin luetaan esim sydämen pysähtyminen, joka lienee maailman yleisin kuolinsyy.) En tiedä onko minusta tullut vahvempi, itsevarmempi vai kyynisempi (veikkaan viimeistä) kun ajattelen tällaisia. Minulle on kuitenkin miljoonakertaa helpompaa, kun ei tarvitse pelätä kaikenaikaa. Olen pelännyt elämässäni aivan tarpeeksi. Nyt haluan uskoa siihen, että asiat järjestyvät lopulta.

Tekstin oheen liitetty kuva on osa seuraavia koulutehtäviäni ja sopii edellä höpistyyn aiheeseen kuin saparo sialle. Aion tehdä sen tosin vielä uudestaan eri paikassa ja hieman toisella tavalla jossain vaiheessa, sillä se tulee olemaan osa kuvasarjaa ”Disney today”, joka on ollut suunnitteilla kauan. Rakastan Disneyn elokuvia, etenkin vanhoja piirrettyjä, mutta hei, let’s face the truth: Ainoa syy siihen, että nainen hukkaa korkokenkänsä on todella syvä humala. Nöyrät kiitokseni jälleen Veralle malleilusta ja Millalle assaroinnista. Nyt olisi enää muutama kuva tehtävänä seuraavan lähijakson kolkutellessa jo ovella. Pitäisi oikeasti lakata jättämästä näitä viimetinkaan, mutta minkäs teet.

RIP Sunique Sira

Pari viikkoa sitten minun pientä laumaani kohtasi suru mammariisenin, Siran, saatua sydänkohtauksen. Mitään ei ollut tehtävissä, joten jouduin tekemään raskaan (joskin siinä tilanteessa hyvin helpon) päätöksen Siran lopettamisesta. Niinpä minun elämäni koira nukkui pois. Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni Heidille, joka lähti minun tuekseni mukaan tuolle matkalle.

En ole ihan varma olenko vieläkään tajunnut koko asiaa, enkä ole aikaisemmin pystynyt tätä postausta tekemään, mutta nyt haluan vähän muistella Siran kanssa vietettyjä vuosia kuvien muodossa.  Haluan myös kiittää Siran kasvattajaa, Outia (kennel Sunique), maailman upeimmasta koirasta.

Tässä muutamia kuvia vuosien varrelta. Keräilin kasaan vanhempia kuvia, joten ihan tuoreimpia tässä läjässä ei ole. Kuvia on paljon, joten lataaminen saattaa kestää aikansa. Jos jollain on kuvia Sirasta, laadusta viis, ottaisin niitä mieluusti vastaan.

Minä olen onnekas, kun sain omistaa noin hienon ja viisaan koiran. Tai oikeastaan se taisi omistaa minut.

Metsa06 Piha10 Metsa04 Metsa03 Metsa02 SiraVesi02 SiraVesi01 SiraJaSaagaVesi05 Sira_6v_02 Sira_6v_01 SH_02 leikki KokoeroPienempi Kokkola4 kokkola3 KilliSira ARGH01 001 TalviSira2 SuukkoSiralle SiT4 SiT3 SiT2 SiT Sisustaja SiraSeisoo2 SiraSeisoo_ SiraSeisoo SiraPyyhe SiraPori SiraPenkillä SiraKolmonen SiraJuoksee SiraJaPytyt SiraJaMinä SiraErkkari Sira28 Sira13 Sira2_2 Sira2 Sira
Simp001 SiE Sateessa paikka masis

Koulujuttuja taas

Aikaa viimeisestä postauksesta on hurahtanut jo ihan mukavasti, mutten osaa oikein sanoa mihin se on mennyt. Tai osaan: valokuvaamiseen.

Menneellä viikolla olikin aika mennä kouluun näyttämään näyttämään ja arvioittamaan etätehtävät, sekä oppimaan uusia juttuja. Palaute oli suunnilleen sitä mitä olin odottanutkin. Uutta tuli opittua ja oli mukavaa katsella muiden kuvia.  Muiden saamasta palautteesta saa joka kerta hyviä vinkkejä ja huomioita myös omaan tekemiseen. Kolme tiukkaa opiskelupäivää menee aina yhtä siivillä. Taitaa olla myös niin, että joka kerta lähtiessä kotiin, alkaa pienoinen paniikki siitä, miten ihmeessä ehtii tehdä seuraavat etätehtävät. Seuraava lähijakso tulee taas ennen kuin ehtii edes tajuta ajan kulua.

Töissä on sujunut mukavasti. Joskin useimpien päivien jälkeen tuntuu siltä, että aivot ovat ylikuormittuneet ja sulavat hetkenä minä hyvänsä epämääräiseksi savuavaksi ameebaksi. Uutta asiaa tulee jokaikinen päivä. Mm viimepäivinä olen hajoitellut kuvien printtaamista ja printterin käyttöä. Osaan jopa laittaa ko laitteen jo ihan itse päälle. (Ah, elämän pieniä iloja)

Surujakin on ollut, mutta se on vaan elämää. Tähän hetkeen ja tulevaan keskittyminen pitää mielen kasassa ja pois synkkyydestä. Samalla metodilla aion jatkaa tästä eteenpäinkin. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.

Tässä vielä näytille kuvat jotka viimeksi vein mukanani kouluun. Ensikerralle pitäisi kuvata sisämiljöössä. Kuinkahan tuo mahtaa sujua…

Study01

”From dusk till dawn”
(omakuva)

TimeTurner01

”Time turner”

Amadeus_2_01

”the House Elf”
(model: Amadeus

LilysSecret01

”Lily’s Secret”
(model: Minna)

Stalker_01

”Stalker”
(model: Hannu)

 

Kunniamaininta

VM2014_KK

Takana on viikonloppu täynnä hienoja kuvia ”Vuoden Muotokuvaaja 2014” -kilpailussa Tampereella. Ensimmäistä kertaa olin itse osallisena kyseisissä karkeloissa ja kotiintuomisina kunniamaininta haastajasarjasta. Rehellisyydennimissä sanottakoon, että tuli todellakin yllätyksenä, sillä haastajasarjan taso oli tänä vuonna kova.

Oli todella mielenkiintoista ja opettavaista kuunnella tuomariston kommetteja kilpailuun osallistuneista kuvista, sekä nähdä minkätasoisia kuvia oli ehdolla ja minkätasoisilla kuvilla pääsi palkinnoille. Pitkän matkan saa vielä mennä ja opetella ennen kuin palkintoja saa haikailla. Huhhuh. Huikeanhienoja oli kaikki palkitut kuvat ja kuusi parasta sarjaa oli todella ansainnut sijoituksensa. Omista kuvista saatu palaute oli arvokasta oppia tulevaisuuden varalle, samoin kuin muidenkin kuvien kommentit. Ainakin hetken sitä katsoo taas tekemisiään uusilla silmillä.

VM2014_KK4

Seppälän Valokuvaamon kunniakirjat

Myös työparini Anu sai upeasti kunniamaininnan lapsikuvasarjassa. Tuntui superhyvältä, että kolleegan kova työ noteerattiin ja palkittii sarjassa, jossa oli todella paljon osallistujia. Oli mukavaa lähteä kotiin kun oli kaksinverroin tuomisia matkassa. Vaikka viikonloppu olikin raskas ja väsy on kohtalaisen kova (siis oli myös eilen), oli todella mukavaa olla kahdestaan reissussa. Olen todella onnekas, että minulla on mukava ja kannustava työpari. Kiitos Anulle hirmuisen paljon viikonlopusta!

Loppuun vielä niitä kiitoksia, kuten asiaan kuuluu. Kiitos Anulle erityisen mukavasta matkaseurasta ja tsemppaamisesta. Seppälän Valokuvaamon koko porukalle kiitokset siitä, että minulla ylipäänsä oli mahdollisuus osallistua tähän kisaan. Kiitokset tuomareille rakentavasta palautteesta (niin omiin kuin muidenkin kuviin), sekä kaikille paikallaolleille kisaajille (ja toki muillekin). Hiushuone41:sen Minnalle iiiiso kiitos kunniamaininnan saaneen kuvan mallin stailauksesta, sekä tietysti Essille, joka poseerasi kamerani edessa menestyksekkäästi. Isoimmat kiitokset kuuluu kuitenkin minun läheisilleni, perheelle ja ystäville, jotka ovat jaksaneet uskoa minuun ja potkia perseelle riittävän kovaa ja usein. Suuren suuret kiitokset myös minua tänään onnitelleille ja tsempanneille! Tuntuu todella hyvältä.

Huomenna on uusi päivä ja aika tehdä uusia juttuja. Tänään kuitenkin vielä muutama fiilistely kisapaikalta, sekä loppuun vielä palkittu kuva.

KIITOS! ❤

VM2014_KK2

Haastajasarjan 1. ja 2. palkinnon voittaja Seppo Kolehmainen, sekä allekirjoittanut kunniamainintansa kanssa. (© SAV / Krister Löfroth

VM2014_KK3

Paikalla olleet haastajasarjan palkitut, sekä tiukka tuomaristo rivissä. © SAV / Krister Löfroth

Essi_Pink_01

Kunniamaininnan napannut kuva. Mallina ihana Essi.

 

Ajankääntäjä

TimeTurner01

”Time Turner”

 

Monta kertaa tässä kuluneiden vuosien aikana olen toivonut usein lisää aikaa. Tuntuu, ettei meillä käsillä oleva aika riitä kaikkeen siihen mitä haluaisimme tehdä. Vuorokaudessa on kertakaikkiaan liian vähän tunteja. Töissä ollaan se kahdeksan tuntia, syödäkin täytyy ja pakolliset asiat hoitaa, nukkukin kuulemma olisi hyvä. Olen ollut huomaavinani, että tuon viimeisimmän unohtaminen on etenkin valokuvaajille tyyppivika. Viime vuonna tulin oppineeksi moneen kertaan, ettei ajan kanssa tule pelleillä ja että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Se ei kuitenkaan estä minua yrittämästä hieman leventää aikaa. Loppujenlopuksi ajankäsitys on meidän mielemme tuotos. Hyvänä esimerkkinä tästä sanottakoon, että tänään ajellessani ajatuksissani tallille, ajoin vartin verran ohi huomaamatta ajankulua lainkaan. Toisinaan taas vastaava matka tuntuu ikuisuuksien mittaiselta.

Aika on aina ollut minun arkkiviholliseni, jos niin voi sanoa, ja siksi olikin luontevaa hankkia kaulaan killumaan jokaisen valokuvaajan unelmaväline, Harry Potter sarjasta tuttu ajankääntäjä. Sääli, että se on ”made in China” -versio, eikä toimi, mutta nätti se on yhtäkaikki. Koru on myös sen verran moniulotteine, että halusin ehdottomasti kuvata sen. Valomaalaus on ollut kokeilulistallani pitkään ja koska se sattui tämänkertaisiin tehtävänantoihin istumaan, ajattelin kokeilla sitä nyt. Pikkuinen taskulamppu kameralaukkuun, koru kaulaan ja studiolle.

Kuvauksen toteutin pitkällä suljinajalla (30sek) ja valaisimen virkaa toimitti pieni Maglite pahvitötterössä. Valmiissa kuvassa on käytetty neljällä erilaisella tavalla valaistua kuvaa. Photarissa hommaan on lisätty high pass -filtterillä skarppausta, sekä tehty kevyt värimäärittely. Ensimmäiseksi kokeiluksi yllättävän mutkattomasti onnistunut. Jos siis ei oteta huomioon, että kaadoin/siirsin vahingossa korua pidelleet telineet kahdesti ja jouduin aloittamaan alusta. Virheistä oppii ja tästä on hyvä jatkaa harjoituksia kun ensimmäinen askel on otettu. Ehkä vielä tämän vuoden aikana saan tehtyä sen valomaalauksen jonka olen jo vuosia halunnut tehdä.

Savua ilman tulta

SmokeDress01

”Smoking hot”
Model, MUA and hair: Minna
Assistant: Annu

Tuli toteutettua taas kuva jota olen jo pitkään halunnut tehdä. Savu on kiehtova materiaali ja halusin kokeilla onnistunko loihtimaan siitä mekon kauniin Minnan ylle. Onnistuihan se pienellä jumppaamisella ja photarileikeillä. Tällaiset haasteet ovat juuri sitä mistä eniten tykkään. Minusta on ihanaa suunnitella kuvauksia etukäteen tarkasti ja visualisoida pääni sisällä miten saan luotua haluamani kokonaisuuden.

Kuvausten kulku huolestutti minua hieman ennen studiolle menoa. Perusasetelmat oli mielessä jo ja sain muutaman hyvän vinkinkin viimetingassa, mutten ollut yhtään varma siitä miten savu käyttäytyy loppupeleissä. En ole koskaan ennen yrittänyt varsinaisesti ohjailla savua. Ensin kuvattiin Minnasta ns pohjakuva ilman savua, jonka jälkeen assarina häärinyt Anna-Karin alkoi suihkutella savukoneesta savuja haluamaani suuntaan. Minna parka joutui poseeraamaan uudelleen ja uudelleen samassa asennossa. Kaikenkaikkiaan studiolla tuli vietettyä aikaa melkein pari tuntia.

Hauskuus alkoi sitten kotona kun aloin kasata paloja yhteen. Savu ei meinannut millään suostua kanssani yhteistyöhän, mutta loppujenlopuksi pääsin tyydyttävään kompromissiin kuvan lopullisen ulkoasun suhteen. Tälläkin kuvauskerralla korostui tiimityön tärkeys. Suuret kiitokset siis Minnalle ja Annulle, joita ilman kuva ei olisi koskaan syntynyt.

Tällaiset tekemiset ovat jotenkin tyhjentäviä. Kun on tavallaan odottanut oikeaa aikaa jollekin toteutukselle ja sitten se onkin yhtäkkiä valmis. Tuntuu tyhjältä. Itseasiassa jokainen muu idea joka minulla oli ennen tätä päivää, tuntuu nyt tylsältä. No. Nyt pitää vain keksiä lisää ideoita tai jalostaa vanhoja paremmaksi. Huomenna ajattelin kuvailla vähän esineitä mielenvirkistykseksi. Jos saisi samalla jonkun koulutehtävän tehtyä. Niitä olisi taas viisi. Hyvät ideat, missä olette?!

Malli, MUA ja hiukset: Minna / Hiushuone 41
Assari: Anna-Karin

Tyhjää täynnä

Rahil_LostInTheWoods01

”Lost in the woods”
Vapaavalintainen
Rahil

Helmikuun lähijakso marsukoulussa on lusittu. Etätehtävät sain loppupaniikista huolimatta valmiiksi ajallaan, mikä sinänsä on jo puolet voitosta. Palautetta tuli ja niiden mukaan sitten edetään kohti seuraavia pään seinään hakkaamisia. Seuraavan kerran pyrkimys on tehdä kuvia joihin on niin tyytyväinen itse, että turpaan ottaminen tuntuu tappiolta, eikä vääjäämättömältä tosiasialta. Siinä onkin sitten haastetta kerrakseen.

Mutta pysytäänpä nyt vielä näissä jo tapahtuneissa asioissa ja aletaan stressata niitä tulevia tehtäviä vasta lähempänä deadlinea. Tämän kertaisten tehtävien pointtina oli pitkälti highkey ja lowkey valot, sekä esineet osassa kuvista. Luulin, että highkey kuvat tuottaisivat minulle suurinta tuskaa, mutta ikäväksi yllätyksekseni jouduin toteamaan, että lowkey on se vaikeampi. Ainakin minulle. Sai ihan tosissaan joogata näiden kuvien kanssa, että sai edes jotain aikaan. Molemmat lowkey kuvat kuvasin kahdesti. Nyt tekisi mieli kuvata kolmannen kerran kun luulee tietätävänsä miten korjaisi pieleen menneet asiat. Huomio sanalle ”luulee”.

Koulussa oli taas superkiva meininki. Oli ihan v*tun hyvää pullaa, sairaan huonoja (väsyneitä) juttuja, hyviä kuvia, tehokasta tiimityötä, unisia photaritunteja (mun nenä oli kyllä koko ajan pöytätason yläpuolella), Suomi – Venäjä matsi, innovaatioita ja saatettiin ehkä jopa oppiakin jotain. Ainakin me opittiin miten saadaan ihmiset luulemaan (valheellisesti), että meillä valokuvaajillakin on elämää studion ja photarin ulkopuolella. Nyt pitäisi siis enää saada siirrettyä nuo tehokkaat luovuuden hetket myös koulun seinien ulkopuolelle.

Tästä pääsemmekin tämän jorinan otsikkoon. Minun pääni on tällähetkellä ihan puhtaasti tyhjää täynnä. Ei idean ideaa. Muuta ei liiku päässä kun säkällä silmät. Jep jep. Luovuus kertakaikkiaan huipussaan. Pitänee toivoa, että kun tässä pari päivää mutustelee ja pureskelee, jonkinlainen kuningasidea edes yhteen kuvaan ilmiintyy mieleen. Taas pitäisi viisi kuvaa puskea valmiiksi. Vaikka se itse kuvaaminen ja tekeminen onkin kivaa, tämä ideoiden repiminen tyhjästä on joskus hieman raastavaa touhua. Ehkä tähän tottuu tulevien vuosien aikana ja oppii prosessoimaan juttuja nopeammin ja paremmin.

Ja mitä kuuluu koulujuttujen ohessa? Töitä. Elämäni on siis kirjaimellisesti valokuvausta aamusta iltaan. Viime yönä näin myös valokuvausunia, joten voisi tuohon kai yötkin laskea. Melkeinpä vanhasta tottumuksesta olisin halunnut valittaa, mutta en keksinyut mitään valittamisen aihetta. Aamuisin ei tunnu siltä että menisi töihin, eikä edes maanantaisin ota aivoon. Herääminen on toki ihan yhtä tuskallista kidutusta kuin aina, mutta se kuulunee asiaan väistämättömänä ongelmana. Edelleen minua hämmästyttää tunne, että tästä elämästä ihan oikeasti saattaisi tulla jotain ja että kaikki se ”turha työ” vuosien varrella on kannattanut. Kerron sitten heti kyllä kun keksin jotain valittamisen arvoista valitettavaa.

Tässä ohessa mukana nähtäväksi viimeisimmät etätehtäväni. Katsotaan teenkö jatkossakin näin, että oksennan kaikki kuvat lähijakson jälkeen tänne, vai päivittelenkö väliaikatietoja.

P.S. Joku marsutoveri sitten muistuttaa, että mun pitää raahata niitä kenkiä mukaan seuraavalle jaksolle etten vaan unohda.

Karoliina_Hkey_01

”Lace”
Highkey
Karoliina

Janne_Lowkey03

Lowkey
Janne

PonyShoes01

Pony shoes
Lowkey

Liisa02

”Liisa”
Highkey

Valokuvaajan viikonloppu

pvcshoes01

Hasselin testausta

Niin, mulla oli vapaa viikonloppu. Ja tiedättehän, kun koko viikon heiluu kameran ja photarin kanssa, ei sitä viikonloppuna jaksa… ja marjat sanon minä. Mikä viikonloppu? Lauantaina, reipas kun olen, kirmasin heti aamusta työpaikalle katsomaan että siellä on studio vielä pystyssä. No okei. En mä ihan vaan sen takia menny. Oikeasti mua himotti niin hirveästi testata Hasselbladia, ettei villit hevosetkaan olisi saaneet minua pidettyä pois. Ainoa mitä keksin kuvattavaksi oli minun lempisaappaani. PVC:tä, tottakai. Minna kiltisti suostui lainaamaan myös jalkojaan kenkien täytteeksi, joten kuvaamaan mars.

Testailuissa oli kyllä niin kolmansien treffien meininki, ettei tosikaan. Käyntiin sain, mutta muu käyttö olikin sitten hieman haparoivaa. Kotona sitten enkelikuorot lauloi päässä kun lätkäisin kuvan photariin. Aika huikeaa pystyä laskemaan silmukat sukkahousuista. Treffaamme Hasselin kanssa siis toistekin, samoissa merkeissä, mutta hieman paremmassa yhteistyössä. Nyt kun tiedän edes vähän enemmän miten sitä ajetaan. Seuraavaa kertaa odotellessa…

Kuvausten jälkeen käväisin vielä salilla ja palaveeraamassa tallilla erään upean ratsastajaneitosen kanssa kuvauksista. Siinä se lauantai sitten olikin.

S02

Stella Polare

S01

Sunnuntaina aamu alkoi perinteisesti kahvilla kaikessa rauhassa, mutta siihen se perinteisyys sitten jäikin. Kaisu kurvasi Kuortaneelta asti Vaasaan kaksi hevosta mukanaan kuvauksia varten. Lena tuli assariksi ja saatiinkin oikein mukava kuvauspäivä aikaiseksi Vanhan Vaasan kirkon puistossa. Stella ja Poika suoriutuivat mallin hommista ammattilaisten elkein, vaikka olivatkin vieraassa paikassa ja Stellalla ikääkin vasta ruhtinaalliset kaksi vuotta. Olin ihan loppu kuvausten ja lumessa tarpomisen jälkeen, mutta koska kotona olisi pitänyt (ja pitäisi edelleen) siivota, menin kuvauksista melkeinpä suoraan katsomaan kaveria tallille, rapsuttelemaan heppoja ja ottamaan muutaman kuvan kun kamera kerran sattui olemaan autossa. Kyllä tuli taas omaa hevosta ikävä. Ehkä tässä kevään mittaan pitää oikeasti alkaa miettiä Ponin siirtämistä lähemmäs.

Tämäkin iltä meni photarin parissa. Tuossa koirien kanssa ulkona käydessä tuli mieleen, että tämä alkaa vaikuttaa taas siltä, että keksin itselleni päivien täytteeksi tekemistä joka minuutille ettei tarvitsisi ajatella. Tässä kohtaa olisi varmaan hyvä pysähtyä pohtimaan miksi. Noh. Ainakin viikonloppu meni äkkiä ja huomenna pääsee taas töihin.

PI01

Pikku-Jätkä

PI02

Eka duunipäivä

Passikuva

Havainnollistava passikuva heti aamusta. Raikasta. Kiitos Anu. =)

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Olen nyt sitten ensimmäistä päivää valokuvaaja. Niinkun oikeasti, eikä enää leikisti. Harrastus muuttui työksi yhdessä yössä, mutta kai tämä silti saa olla jatkossakin kivaa? Vai saako töissä olla kivaa?

Tänään ainakin oli kivaa. Koko päivä sellaista informaatiotykitystä, etten varmaan muista mitään enää huomenna. Yhden asian sentään muistan ihan taatusti: Passikuvat. Pari tuntia tuijottelin silmät lautasina  kuvausnurkkaa kunnes sitten tartuin kameraan ja aloin itse räiskiä. Tukka takussa taisin ampua parisenkymmentä kuvaa ekalle työpaivälle ja asiakaspalvelua tuli toteutettua molemmilla kotimaisilla (kyllä, myös ruotsiksi, uskokaa tai älkää), sekä englanniksi. Huikeaa! Oletin olevani täysin hyödytön ensimmäisinä päivinä, mutta ei se sopinutkaan luonteeseen. Päivä meni sellaisessa hujauksessa, että taisin ensimmäisen kerran katsoa kelloa varttia vaille viisi.

Fiiliksiä on nyt hieman vaikea kuvailla, kun en ole vieläkään ymmärtänyt tapahtunutta. Tästä se kuitenkin lähtee ja hyvillä mielin, positiivisen asenteen kera, menen myös huomenna töihin. Juuri nyt tuntuu ehkä enimmäkseen siltä, että jokainen päivä on uusi haaste ja seikkailu. Ensimmäiset askeleet on otettu ja jo nyt voin melko varmasti sanoa, ettei toimistoduuneihin tule ikävä. Tää on mun juttu, tätä haluan tehdä ja tässä haluan olla hyvä.

Yhteenvetona tämän päivän ajatuksista: Kaikki on nyt kohdallaan.